28.8.07

Mielipiteitä abortista

Kun matkustimme Panun kanssa bussilla Galwaysta Dubliniin, kuuntelin ajankuluksi (en voi lukea bussissa) takanamme istuvien kanadalaisturistien keskustelua, joka tietenkin sivusi myös yhtä Pohjois-Amerikan suurimmista poliittisista kiistakysymyksistä eli aborttia. Yksinkertaistetusti vaihtoehtoina siellä on tukea naisen oikeutta valita (liberaalit) tai sikiön oikeutta elämään (konservatiivit). Ihmissuhteet-blogin kommenttipalstan aborttiaiheiset väittelyt ja erinäiset aborttien syitä ja yleistymistä koskevat lehtiuutiset olivat jo hieman aiemmin saaneet minut pohtimaan aihetta pitkästä aikaa (lukiossahan aborttia pidettiin erinomaisena väittelyharjoitusaiheena sekä äidinkielen että uskonnon etiikan tunneilla).

Lähtökohtana pidän sitä, että aborttiin päätyminen on aina kaikkien osapuolten kannalta negatiivinen asia. Kokemus lienee naiselle useimmiten paitsi fyysisesti epämiellyttävä myös henkisesti rankka, syntymättömältä sikiöltä riistetään mahdollisuus elämään ja lääkäreillekin löytyisi varmaan parempaakin tekemistä ainakin näin lääkäripulasta kärsivässä yhteiskunnassa. Unohtaa ei sovi myöskään niitä miehiä, jotka kenties olisivat halunneet isiksi, vaikka kumppani päätyi aborttiin.

Mielestäni nykyiset ehkäisymahdollisuudet sekä yhdynnän vapaaehtoisuus riittävät takamaan naisen oikeuden valita, haluaako äidiksi vai ei. Jollei lapsi sovi omiin suunnitelmiin, joko pidättäydytään yhdynnästä tai vähintään huolehtitaan ehkäisystä ja tiedostetaan pieni vahinkojen mahdollisuus (valmiutta hyväksyä ja käsitellä raskaaksi tulemisen riski voidaan mielestäni hyvällä syyllä pitää edellytyksenä sille, että naista voidaan ylipäätään pitää henkisesti valmiina yhdyntään). Abortti ei ole ehkäisykeino.

Luettuani lehtijuttuja täysi-ikäisistä naisista, joille on tehty abortti pelkästään lomareissun tai työprojektin vuoksi, en voi olla miettimättä, saako Suomessa abortin nykyään hieman liian helposti "sosiaalisin perustein". Toisaalta saattaahan se olla lapselle parempi, ettei joudu syntymään tuohon arvomaailmaan. Ehkä edes noissa tapauksissa voitaisiin kuitenkin vaatia myös sitä isän suostumusta, kuten ihmissuhteet-blogissa lainatussa lakiehdotuksessa esitetään tai tarjota aborttia vain sillä ehdolla, että suostuu samalla steriloitavaksi, niin kenties vältytään edes siltä toiselta lehtijuttujen paljastamalta ikävältä ilmiöltä eli naisilta, joille tehdään abortti lähes säännöllisesti noin kerran vuodessa.

On kuitenkin tilanteita, joissa abortti on selkeästi kahdesta pahasta se pienempi paha. Siksi en voi kannattaa amerikkalaiskonservatiivien jyrkkää "abortti on murha" -linjaa. Hyväksyn täysin abortin esimerkiksi silloin, kun raskaus vaarantaisi naisen oman hengen, ja raiskaustapauksissa abortti saattaa todellakin olla ainut tapa taata naiselle edes jonkinlainen oikeus valita.

Sikiön epäilty kromosomipoikkeavuus on eettisesti hieman monimutkaisempi peruste abortille - kenties olisi parempi välttää mahdollisesti tuskantäytteinen elämä vaikeasti vammaisena, mutta minusta on hieman omituista käyttää tuota eettisenä perusteluna, kun nyky-yhteiskunnassa kuitenkin samanaikaisesti pidetään vääränä ja laittomana aktiivista eutanasiaa eli armomurhaa niissäkin tapauksissa, joissa henkilö itse pystyy ilmaisemaan haluavansa pois.

6 kommenttia:

heikki koo kirjoitti...

Olet pohtinut; aikaa on!
Hapsena analysoit mennyttä.

Anonyymi kirjoitti...

No, ihmiskunnan ylikansoituksen pahentuminen on pahempi asia kuin orgaanisen paiseen poistaminen kehosta. (sikiössä ei ole vielä pysyvää sielua) Abortti on siis aina ok, jos se tehdään oikein, ja planeetan kannalta paras ratkaisu joka kerta.

- Vortac

MariaKristiina kirjoitti...

Vortac, mielestäni vaikkapa sterilointi olisi kyllä huomattavasti aborttia parempi ratkaisu tuohon ylikansoitukseen. Epätoivotut raskaudet tulisi pyrkiä ehkäisemään ennalta, kun siihen kerran on lääketieteellisiä mahdollisuuksia, koska raskaudenkeskeytys ei yleensä ole ainakaan henkisesti yhtä helppo juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka nuoret naiset pakkosteriloisit? Ja kerrasta, vai toisesta kerrasta? Jotkut sterilointikeinot voivat myös pettää, eli valitsitko mieluiten kohdun tai munasorjojen poiston, vaikka näillä on muitakin terveysvaikutuksia kuin hedelmöittymisen estäminen? Sterilisoisitko aborttiin kannustaneet miehet myös, tai esim. teini-ikäiset lapsensa aborttiin kannustaneet vanhemmat? Sterilisoisitko esim. kehitysvammaiset hedelmällisessä iässä olevat ihmiset, jotka eivät välttämättä ymmärrä käyttää ehkäisyä? Entä jos nainen on käyttänyt pillereitä, ja ne ovat pettäneet, ja sen jälkeen kondomia, joka on pettänyt ja sen jälkeen kierukkaa, joka on pettänyt, ja jokaisella kerralla on tehty abortti, sanotaanko kolme kertaa kolmen vuoden sisällä?

MariaKristiina kirjoitti...

Ano: Kuinka nuoret naiset pakkosteriloisit? Ja kerrasta, vai toisesta kerrasta?

Enhän minä pakkosteriloisi ketään. Esitin vain, että joissakin tapauksissa abortin ehtona voisi olla sterilointi. Pistäisi miettimään, kumpi onkaan oikeasti tärkeämpi lapsi vai lomamatka, kun ei voisi ajatella, että teen nyt abortin ja hankin lapsen sitten parin vuoden päästä, kun elämäntilanne on sopivampi.

Jotkut sterilointikeinot voivat myös pettää, eli valitsitko mieluiten kohdun tai munasorjojen poiston, vaikka näillä on muitakin terveysvaikutuksia kuin hedelmöittymisen estäminen?

Jos vaikka steriloitava saisi itse päättää, haluaako varmemman ehkäisyn vai pienemmät muut terveysriskit?

Sterilisoisitko aborttiin kannustaneet miehet myös, tai esim. teini-ikäiset lapsensa aborttiin kannustaneet vanhemmat?

Edelleen, en ole väksin steriloimassa ketään. Aborttiin kannustaville miehille sitä voisi tietysti ehdottaa, jos ei kerran isäksi haluta (onhan se miehille vähän helpompi toimenpiteenäkin). Teini-ikäisen vanhempien kohdalla taitaisi olla joka tapauksessa turhan myöhäistä. ;)

Sterilisoisitko esim. kehitysvammaiset hedelmällisessä iässä olevat ihmiset, jotka eivät välttämättä ymmärrä käyttää ehkäisyä?

Jos he eivät halua lapsia, muuten en. Esim. ehkäisyimplantti voisi olla ihan toimiva ratkaisu, jos lapsia ei haluta nyt, mutta ehkä myöhemmin, eikä ihminen pysty huolehtimaan ehkäisystä itsenäisesti.

Entä jos nainen on käyttänyt pillereitä, ja ne ovat pettäneet, ja sen jälkeen kondomia, joka on pettänyt ja sen jälkeen kierukkaa, joka on pettänyt, ja jokaisella kerralla on tehty abortti, sanotaanko kolme kertaa kolmen vuoden sisällä?

Miksei se nainen ole ensimmäisen kerran jälkeen turvautunut ns. tuplaehkäisyyn (eli kondomi ja muu ehkäisy yhtä aikaa)? Haluaako se ylipäätään koskaan lapsia, jos joka kerta vahingon tullen turvautuu aborttiin? Olisiko kenties sille itselleenkin eduksi päästä aborttikierteestä pysyvästi eroon?

Anonyymi kirjoitti...

Tää on jo vanhentunutta keskustelua mutta pakko laittaa omaa viestiä. Mitä olen lukenut ja tutkinut itse niin eikös naisella sterilisaatio ole hankalampi hankkia kuin abortti? Tarkoitan että ainakin suomessa mitä ole lukenut sterilisoinnista niin ne vaatimukset mitä sun pitää olla esim. tietyn ikäinen, lapsilauma työnnettynä, terveysvaara yms. Sekä mitä olen lukenut niin steriloinnista on vaarallisemmat oireet mitä abortista. Mutta olen samaa mieltä tietysti siitä että abortti ei ole ehkäisykeino. Tai no on jollekin elämänalulle mutta tuskin kukaan tahtoo olla ei-toivottu, vahinko. Lähipiirissäni on näitä lapsia joiden äidit ovat varsin katkeria.. Yhteiskunta->ihmiset ovat julmia :(

Omasta mielestäni naisella on ensisijainen oikeus päättää synnyttääkö lapsen vai ei, jokaisella on oikeus päättää omasta ruumiistaan, myös siitä ottaako abortin vai ei. Näin sen pitäisi aina olla, en ymmärrä miksei tällainen asia ole muille selvä????? :O