Alusvaatemainoskohusta

Joskus ala-asteikäisenä - siinä iässä, kun pikkukolttosten tekeminen oli tosi jänskää - yökylässä ollut kaverini ehdotti, että leikkaisimme Anttilan kuvastosta alusvaatemainoksia ja levittelisimme niitä erään naapurini ikkunalaudoille, jotta saisimme naapurintädin järkyttymään ja aiheuttaisimme yleistä kohua naapurustossa. Kun ihmettelin, mitä itua siinä olisi - pelkkää turhaa roskaamistahan moinen - niin kaveri selitti, että naapurintäti varmaan uskiksena järkyttyisi niistä kuvista, kun niissä on vähäpukeisia eli melkein alastomia ihmisiä. Kun itse oikeasti tunsin kyseisen naapurintädin huomattavasti kaveriani paremmin ja tiesin, ettei hän seurakunnan palkkalistoilla olemisesta huolimatta kuitenkaan ollut erityisen seksuaalis-ahdistuneella tavalla uskonnollinen, rohkenin edelleen epäillä kyseisen projektin onnistumismahdollisuuksia - kuka nyt jostain alusvaatemainoskuvista saisi slaagin, on niitä varmaan ennenkin nähty uskisperheissäkin. En enää muista, onnistuinko vakuuttamaan kaverini homman turhuudessa, vai käytiinkö niitä paperinpalasia ripottelemassa jonnekin illan pimeinä tunteina.

Sittemmin olen H&M-mainoskohujen yhteydessä joutunut huomaamaan, että jotkut nykysuomalaiset sittenkin ihan oikeasti pystyvät järkyttymään alusvaatemainoksista ja jopa näkemään niissä seksiä ja pornoa. Olen katsonut noita linkin takaa löytyviä kuvia ja yrittänyt pähkäillä, missä se kohuttu "porno" oikein piilee. Malli toki poseeraa alusvaatteisillaan, mutta se on kaiketi ihan normaalia, kun yritetään mainostaa juurikin niitä alusvaatteita - pitäähän niitä mainostettavia tuotteita näyttää. Pornokuvastoa olen nähnyt varsin vähänlaisesti - en näet kuulu varsinaiseen kohderyhmään - mutta sen kummemmin mallin ainakin pornotähtiin verrattuna lähes rinnaton vartalo kuin poseerauksetkaan eivät juuri muistuta näkemiäni pornokuvia. Pornoa en siis noissa kuvissa onnistu näkemään ja muutenkin ne tuovat mieleeni pikemminkin sen tavanomaisen naistenlehtikuvaston.

Minua ihmetyttää myös näiden naisille suunnattujen tuotteiden mainonnan näkeminen lähinnä miehille suunnattuna "kiihotuskamana" - miehetkö niitä vastaavia kuvia täynnä olevia naistenlehtiä joukolla ostavat ja lukevat? Saarakin kyselee, "että onkohan se kuinkakin suuri kärsimys miehille olla ilman pehmopornoa katukuvassa?" Juu-u, miesten silmäniloksihan tätä näennäissensuellia ja toisinaan lievästi eroottissävytteistäkin naistenlehtikuvastoa etupäässä tuotetetaan ja joskus jopa päästetään valumaan niiltä vanhempien toki tarkasti lasten katseilta suojaamilta naistenlehtien sivuilta ihan katukuvaan asti. Paha patriarkaatti jyllää taas, eikä meillä aikuisillakaan naisilla helposti johdateltavina ja siten syyntakeettomina ole oikeasti vastuuta siitä, mitä ostamme, luemme tai päällemme panemme ja siten tuemme, kun meihin on niin syvälle juurtunut tämä miesten mielistely eli tarve ostaa se naistenlehti ja yrittää sitten muokata itseään mainoskuvaston ihannemallin mukaiseksi juuri niitä mainostettuja tuotteita hankkimalla.

Kielletään siis edes tällaiset syntisen eroottissävyitteiset mainoskuvat ainakin katukuvasta pehmopornoon ja piilopedofiliaan vetoamalla, niin ei tarvitse vaivautua erikseen opettamaan pikkutytöille, mistä mainoksissa oikeastaan on kyse ja ettei ihmisen tarvitse eikä pidäkään pyrkiä mainos- tai pornokuvaston kaltaiseksi epäaidoksi paperi-ihmiseksi tullakseen onnelliseksi. Ei tarvitse vaivautua tarjoamaan vaihtoehtoisia esikuvia, ei tarkastella kriittisesti omia mahdollisia pyrkimyksiään kohti sitä median syöttämään naiskuvaa jatkuvilla laihdutuskuureilla ja massiivisella meikkiarsenaalilla. Onko helpompaa syyttää vaikkapa barbeja ja bratzeja nykyisestä vääristyneestä naiskuvasta kuin todeta itselleen ja opettaa lapsilleenkin, ettei ihan oikean ihmisen kuulukaan olla mikään mainosten armoilla elävä nukke?

Muokkaus 22.12: rikki mennyt linkki Saaran kirjoitukseen korjattu.

Jumala-ilta ja uskonnon opetus

Katsoinpa eilen netistä Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illan, josta olinkin jo parista blogista lukenut juttua (vähän hassua muuten, että nimenomaan Ylen ohjelmia pystyy tällainen telkkaria omistamaton ja siten TV-maksua maksamaton katsomaan ihan ilmaiseksi internetin kautta). Aiheen käsittely jäi tietenkin vähän pinnalliseksi ja hajanaiseksi, kuten näissä (liian) monien osallistujien keskusteluhjelmissa yleensäkin, kun kukaan ei oikein kunnolla ehdi selittää asiaansa ennen kuin joku keskeyttää (tällä kertaa mukana ei onneksi kuitenkaan ollut yhtään täysin patologista päällehuutajaa). Ohjelman fundiskristittyjä on jo ehditty kritisoida muuallakin, joten riittänee, kun mainitsen olevani näiden kritisoijien kanssa pitkälti samaa mieltä heidän kovin kirjaimellisesta ja varmasta Raamattu-käsityksestään ja suvaitsemattomuudestaan. Myös pilakuva-asiasta - sananvapaudesta ja toisten uskontojen kunnioittamisesta - on keskusteltu pitkin poikin blogistania kyllästymiseen saakka jo ennen tätä ohjelmaa.

Se, mikä minua ohjelmassa eniten kummastutti, oli joidenkin ateistien perustelu uskonnon opetuksen kritisoinnille - heidän perustelunsa oli nimittäin se, ettei pieni (7- tai 8-vuotias) lapsi mitenkään voi ymmärtää kertomusten olevan nimenomaan kertomuksia, vaikka Raamatun kertomuksia opetettaisiin koulussa nimenomaan kertomuksina, mitä uskonnon opetuksen puolustaja esitti. Tässä kohtaa tuli nimittäin mieleen, etteikö ateistilapsillekin muka jo ennen kouluikää lueta niitä täysin fiktiivisiä kertomuksia, joita toisinaan nimitetään myös teknisellä termillä satu - niitä, joissa esiintyy lohikäärmeitä, keijukaisia, peikkoja, jättiläisiä, tonttuja tai puhuvia eläimiä. Eikös äidinkielen tunneillakin lueteta eka- ja tokaluokkalaisilla nimenomaan satuja? Eivätkö pienet lapset elä nimenomaan juuri erilaisten fiktiivisten tai osittain todellisuuspohjaisten kertomusten täyttämässä maailmassa? Tosin meille on kuulemma lapsena luettu epätavallisen paljon, mistä opettajatkin ovat aina vanhempainilloissa kiitelleet (tästä voisi siis päätellä, etteivät fiktiivisetkään tarinat suinkaan ole haitaksi lapsen kehitykselle), siitä yksinkertaisesta syystä, että lukeminen oli toimivin keino saada meidät riehuvat villikot rauhoittumaan edes hetkeksi (äiti on varmaan monesti ollut myös kiitollinen sellaisista suurista elämää helpottavista keksinnöistä kuin kasettikirjat). Ehkä ateistit tarkoittivat sitä tapaa, jolla Raamatun kertomuksia joissakin kouluissa opetetaan - jotkut opettajat saattavat kyllä opettaa niitä ihan totuutenakin, eivätkä vain saaneet asiaansa kunnolla selitettyä lyhyen ohjelma-ajan vuoksi, mutta sellainen yksinkertaistus, ettei seitsenvuotias muka voisi ymmärtää, ettei kaikki mitä koulussa kirjasta luetaan välttämättä pidä kirjaimellisesti paikkaansa, ei ihan mene läpi.

Ohjelmassa tuli monen osallistujan suusta esille myös se pointti, jonka itsekin toin hieman esille jo viime vuoden puolella Näkymättömän tytön blogissa. Kristinusko on vaikuttanut (ja vaikuttaa yhä) kulttuuriimme niin paljon, että siitä on senkin vuoksi hyvä oppia jotain koulussa ja näiden kulttuuristen seikkojen lähtökohtien ymmärtämisen tulisikin olla yksi uskonnonopetuksen tavoitteista. Raamatun kertomuksia on hyvä tuntea, vaikka sitten pitäisikin niitä pelkästään fiktiivisinä kertomuksina, sillä niistä on peräisin moni yleiskielessäkin käytössä oleva sanonta, joka ei taustakertomusta tuntemattomalle välttämättä aukea, puhumattakaan siitä, miten usein kirjallisuudesta löytyy intertekstuaalisia viittauksia nimenomaan Raamattuun. Erilaisia uskontoja ja niiden opetuksia on hyvä tuntea, vaikkei itse uskoisi niistä yhteenkään, ja erityisen tärkeää on mielstäni tuntea elinpiiriään ympäröivä valtauskonto.

Itseäni ei esimerkiksi ateisteissa häiritse se, etteivät he ole kanssani samaa mieltä uskonasioista, vaan heidän monesti kummalliset käsityksensä siitä, mihin esimerkiksi minä oikein uskon, jos sanon olevani körttitaustainen evankelis-luterilainen kristitty (osaksi omat uskonkäsitykseni voivat toki poiketa kirkon virallisesta opetuksesta, mutta kyse ei yleensä ole niistä jutuista). Oletan, että nuo kummalliset käsitykset ovat syntyneet esimerkiksi erilaisten aktiivista käännytystyötä tekevien lahkojen hihhulijäsenten käännytyspuheista (kaikkien hupaisimmalta tuntuu, kun otetaan kristinuskoa moittiessa esille jotkut Jehovan todistajat - eiväthän he edes ole mitään kristittyjä), kun taustalla ei ole juuri minkäänlaista käsitystä siitä, mitä esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko oikeasti opettaa. En tiedä, johtuuko tuo tietämättömyys siitä, että on nukuttu uskonnon tai elämänkatsomustiedon tunneilla vai käsitelläänkö elämänkatsomustiedossa vain niin ylimalkaisesti sitä, miten muut uskovat. Joidenkin kiihkoateistien kohdalla kyseessä saattaa tietämättömyyden sijaan olla myös halu esittää vaikkapa kristinusko mahdollisimman negatiivisessa valossa (esim. ohjelman "lasten uhraus kuuluu kristinuskoon" -tason kommentteja heittänyt ateisti on todennäköisesti sellainen tapaus).

Yllättävän monet tuntuvat myös joko unohtaneen tai olevan autuaan tietämättömiä siitä, että uskonnon opetuksessa tosiaan käydään pariinkin kertaan läpi myös muut ns. maailmanuskonnot - tai ainakin käytiin silloin kun minä olin koulussa. Tuossa Jumala-illan keskustelussa "olisin halunnut tietää muistakin uskonnoista" -väitteen esitti tosin vain yksi tyttö ja hänkin joutui sitten heti korjaamaan "siis vähän enemmän kuin mitä uskontotunneilla oli". Ihan hyvä pointti keskustelussa olikin jonkun ihmettely siitä, miksi erilaisia maailmanuskontoja, etiikkaa ja muita vastaavia kaikille yhteisiä asioita käydään läpi erikseen ev-lut. uskonnon, ortodoksien, islaminuskoisten ja ateistien ryhmissä. Mielestäni jonkinlainen uskonnon (tai uskontojen) opetus on siis jatkossakin tarpeen kouluissa, mutta tuota opetusta voitaisiin kehittää edelleen vähemmän tunnustukselliseen ja enemmän kulttuuriseen ymmärrykseen painottuvaan suuntaan (tuonkaltaista muutostahan onkin jo tapahtunut).