Vastuullinen ja kriittinen kuluttaja alusvaateostoksilla

Kävin seuraavanlaisen keskustelun Saaran blogin kommenttiosastolla:

Minä: On aivan sama, kuinka monta kirjoitusta nettiin asiasta tehtailee, jos on kuitenkin mukana ylläpitämässä ostoskäyttäytymisellään tuota mainosten mahtia nyky-yhteiskunnassa.

Saara: minäkin ostan alusvaateeni Lindexistä kympillä.

Minä: Eikö Lindexin alusvaatemainoksissa sitten mielestäsi ole sitä ihan samaa "pehmopornoa"?

Saara: Meinaatko sinä, että ilman alusvaatteita pitäisi olla?

Odotin turhaan saavani viimeisimpään kysymykseeni vastauksena perustellun mielipiteen siitä, missä kohtaa alusvaatemainonnassa hänen mielestään siirrytään pehmopornon puolelle sekä kummalle puolelle sitä rajaa Lindexin mainonta kuuluu - ehkä jopa perustelun sille, miksi Saara on vastuullisena ja kriittisenä kuluttajana valinnut nimenomaan Lindexin ostopaikakseen, vaikka muistaakseni jokin aika sitten kohistiin juuri Lindexin turhan "seksikkään" lastenvaatemalliston pedofiliaa edistävästä vaikutuksesta. Mainosten naiskuvasta useaan blogikirjoitukseen asti huolestuneen kun luulisi seuranneen tuota mainontaa erityisen tarkasti ja kriittisesti ja siten pystyvän analysoimaan nykytilannetta itseäni paremmin - vaikken mainoskriittisen keskustelun suhteen olekaan kulkenut ihan niin silmät ummessa kuin Saara kirjoitustani kommentoidessaan tuntui olettavan, mainosten kohdalla myönnän auliisti olevani näin televisiottomana, naistenlehdettömänä jne. ajoittain hieman pihalla siitä, mikä pulju tuotteitaan mitenkin mainostaa. Kun lisäksi en kykene havaitsemaan (ilmeisesti selviä?) merkkejä pehmopornosta edes niissä H&M:n mainoksissa, joissa sitä on nimenomaisesti kerrottu esiintyvän, niin tuskin kykenisin ihan itse luokittelemaan alusvaatemainokset kategorioihin sen mukaan, esiintyykö niissä pehmopornoa vai ei, vaikka ryhtyisin tarkkailemaan mainoksia nykyistä aktiivisemmin.

Ilmeisesti tiedostavien kulustusvalintojen kautta vaikuttaminen on kuitenkin tässä alusvaateasiassa mahdotonta, jollei pidä "lasten asiaa" sentään niin tärkeänä, että luopuisi alusvaatteista tyystin, kun järjestään kaikissa alusvaatemainoksissa näytetään käytännön syistä sitä paljasta pintaa eikä sen tarkempia kriteereitä näytä löytyvän. Toki boikotoimalla vaikka vain sitä kohuttua Henkkamaukkaa voisin tuntea tehneeni edes jotain - eikä kyseessä olisi edes mikään varsinainen uhraus kuten edellisestä kirjoituksestani voi päätellä - ja loput syyllisyydentunteet voisin pyrkiä hälventämään vaikka vierittämällä osan vastuusta miehille Saaran aikaisemman kirjoituksen kommenteista saamieni kätevien mallien avulla:

Saara: Vähän pidemmälle ajateltuna tosin herää kysymys, MIKSI naiset niitä pehmppornoalusvaatteita ostavat, eivätkä puuterin värisiä sloggipöksyjä. Asia on tietty monitahoinen, mutta kyllä kai sen kaikki tajuavat, että se miehen kuolaaminen ja naisten ostaminen liittyvät toisiinsa.

Ods: Miksiköhän, jos puuterisloggeissa saa heti niskaansa hirveän erkkilauman, joka mäkättää rumista läskiämmistä, joilla ei ole oikeutta olla edes olemassa, saati sitten sanoa mielipiteitään.

Valitettavasti en yleensäkään pahemmin arvosta sellaista näennäisvaikuttamista, jolla ei oikeasti ole juuri mitään merkitystä. Lisäksi seksikkäiden alusvaatteiden tarpeellisuutta epäilevät tahot ovat jo aiemmin onnistuneet vakuuttamaan minut siitä, ettei suurimmalle osalle miehistä oikeasti ole väliä, millaiset alusvaatteet naisella on, kunhan ne saa ottaa pois (ja vähäiset kokemukseni tuntuvat tukevan tuota), enkä muutenkaan pidä miesten miellyttämistarvetta niin ensisijaisena, että se mitenkään oikeuttaisi epäeettisen kuluttamisen. Jospa siis kuitenkin jatkan nykyiseen malliin mainoksista välittämättä ostaen alusvaatteita aina uusia tarvitessani sieltä, mistä kulloinkin satun löytämään oikean kokoiset ja muutenkin kriteerieni mukaiset kohtuullisen edullisesti, toivoen samalla, että mahdollisimman moni mainosten vääristyneestä naiskuvasta kärsivä teinityttö (tai aikuinen nainen) oppisi ottamaan mainokset pelkkinä mainoksina - illuusioina, joilla vain yritetään saada niitä tuotteita myytyä entistä paremmin - eikä tavoittelemisen arvoisina ihannemalleina.

Alusvaatemainoskohusta

Joskus ala-asteikäisenä - siinä iässä, kun pikkukolttosten tekeminen oli tosi jänskää - yökylässä ollut kaverini ehdotti, että leikkaisimme Anttilan kuvastosta alusvaatemainoksia ja levittelisimme niitä erään naapurini ikkunalaudoille, jotta saisimme naapurintädin järkyttymään ja aiheuttaisimme yleistä kohua naapurustossa. Kun ihmettelin, mitä itua siinä olisi - pelkkää turhaa roskaamistahan moinen - niin kaveri selitti, että naapurintäti varmaan uskiksena järkyttyisi niistä kuvista, kun niissä on vähäpukeisia eli melkein alastomia ihmisiä. Kun itse oikeasti tunsin kyseisen naapurintädin huomattavasti kaveriani paremmin ja tiesin, ettei hän seurakunnan palkkalistoilla olemisesta huolimatta kuitenkaan ollut erityisen seksuaalis-ahdistuneella tavalla uskonnollinen, rohkenin edelleen epäillä kyseisen projektin onnistumismahdollisuuksia - kuka nyt jostain alusvaatemainoskuvista saisi slaagin, on niitä varmaan ennenkin nähty uskisperheissäkin. En enää muista, onnistuinko vakuuttamaan kaverini homman turhuudessa, vai käytiinkö niitä paperinpalasia ripottelemassa jonnekin illan pimeinä tunteina.

Sittemmin olen H&M-mainoskohujen yhteydessä joutunut huomaamaan, että jotkut nykysuomalaiset sittenkin ihan oikeasti pystyvät järkyttymään alusvaatemainoksista ja jopa näkemään niissä seksiä ja pornoa. Olen katsonut noita linkin takaa löytyviä kuvia ja yrittänyt pähkäillä, missä se kohuttu "porno" oikein piilee. Malli toki poseeraa alusvaatteisillaan, mutta se on kaiketi ihan normaalia, kun yritetään mainostaa juurikin niitä alusvaatteita - pitäähän niitä mainostettavia tuotteita näyttää. Pornokuvastoa olen nähnyt varsin vähänlaisesti - en näet kuulu varsinaiseen kohderyhmään - mutta sen kummemmin mallin ainakin pornotähtiin verrattuna lähes rinnaton vartalo kuin poseerauksetkaan eivät juuri muistuta näkemiäni pornokuvia. Pornoa en siis noissa kuvissa onnistu näkemään ja muutenkin ne tuovat mieleeni pikemminkin sen tavanomaisen naistenlehtikuvaston.

Minua ihmetyttää myös näiden naisille suunnattujen tuotteiden mainonnan näkeminen lähinnä miehille suunnattuna "kiihotuskamana" - miehetkö niitä vastaavia kuvia täynnä olevia naistenlehtiä joukolla ostavat ja lukevat? Saarakin kyselee, "että onkohan se kuinkakin suuri kärsimys miehille olla ilman pehmopornoa katukuvassa?" Juu-u, miesten silmäniloksihan tätä näennäissensuellia ja toisinaan lievästi eroottissävytteistäkin naistenlehtikuvastoa etupäässä tuotetetaan ja joskus jopa päästetään valumaan niiltä vanhempien toki tarkasti lasten katseilta suojaamilta naistenlehtien sivuilta ihan katukuvaan asti. Paha patriarkaatti jyllää taas, eikä meillä aikuisillakaan naisilla helposti johdateltavina ja siten syyntakeettomina ole oikeasti vastuuta siitä, mitä ostamme, luemme tai päällemme panemme ja siten tuemme, kun meihin on niin syvälle juurtunut tämä miesten mielistely eli tarve ostaa se naistenlehti ja yrittää sitten muokata itseään mainoskuvaston ihannemallin mukaiseksi juuri niitä mainostettuja tuotteita hankkimalla.

Kielletään siis edes tällaiset syntisen eroottissävyitteiset mainoskuvat ainakin katukuvasta pehmopornoon ja piilopedofiliaan vetoamalla, niin ei tarvitse vaivautua erikseen opettamaan pikkutytöille, mistä mainoksissa oikeastaan on kyse ja ettei ihmisen tarvitse eikä pidäkään pyrkiä mainos- tai pornokuvaston kaltaiseksi epäaidoksi paperi-ihmiseksi tullakseen onnelliseksi. Ei tarvitse vaivautua tarjoamaan vaihtoehtoisia esikuvia, ei tarkastella kriittisesti omia mahdollisia pyrkimyksiään kohti sitä median syöttämään naiskuvaa jatkuvilla laihdutuskuureilla ja massiivisella meikkiarsenaalilla. Onko helpompaa syyttää vaikkapa barbeja ja bratzeja nykyisestä vääristyneestä naiskuvasta kuin todeta itselleen ja opettaa lapsilleenkin, ettei ihan oikean ihmisen kuulukaan olla mikään mainosten armoilla elävä nukke?

Muokkaus 22.12: rikki mennyt linkki Saaran kirjoitukseen korjattu.

Ajatuksia prostituutioon liittyvistä ongelmista

Erehdyin jälleen kommentoimaan Ikkuna-Iinestä - tarkoitus oli alunperin kommentoida vain pikaisesti erästä keskustelun sivujuonnetta, mutta kun Iines sitten meni oikein henkilökohtaisesti minulta kysymään, "miten sinä muuten ratkaisisit tämän huora-ongelman" niin vastasin toki tapani mukaan perusteellisesti. Koska kysyjä ei kuitenkaan vaikuttanut erittelevää pohdintaani pahemmin arvostavan, niin laitan jutun hieman muokattuna tännekin - kun nyt kerran tuli kirjoitettua. Eri mieltä saa olla ja asiallinen kritiikki olisi erittäin tervetullutta.

Jaan "huora-kysymyksen" useampaan osaongelmaan, koska ne vaativat mielestäni erilaisia lähestymistapoja.

Ensimmäinen ongelma on ihmiskauppa - seksibisnekseen jopa väkivaltaa käyttämällä pakotetut ihmiset (useimmiten naiset ja lapset). Tuo pakottaminen on ja sen kuuluukin olla laitonta. Viranomaisilla pitäisi olla riittävät resurssit ja mahdollisuudet lain valvontaan. Ostokieltolain yhteydessä on keskusteltu lain mahdollisesta negatiivisesta vaikutuksesta ihmiskauppiaiden kiinnisaamiseen, koska ihmiskaupan uhrien asiakkaat ovat todennäköisesti entistä haluttomampia todistamaan pelätessään joutuvansa itsekin syytetyn penkille. Kokonaan minkään lajin rikollisuutta tuskin saadaan poistettua maailmasta, mutta yrittää toki täytyy.

Toinen ongelma on naiset, joiden lähes ainoa mahdollisuus minkäänlaiseen perustoimeentuloon on itsensä myyminen. Ainoa kestävä tapa ratkaista tuo ongelma olisi taata kaikille ihmisille ihmisarvoisen elämän mahdollistava perustoimeentulo - jonkinlaisen sosiaaliturvan pitäisi siis olla maailmanlaajuinen ilmiö. Epärealistinen ja utopistinen tavoite, tiedän - mutta tuskin sen epärealistisempi ja utopistisempi kuin se, että tarpeeksi paheksumalla ja nalkuttamalla prostituutio ilmiönä katoaisi kysynnän puutteeseen. Ja pienilläkin muutoksilla tuohon suuntaan vähennettäisiin inhimillistä kärsimystä rutkasti - muidenkin kuin prostituoitujen kärsimystä. Yksittäinenkin länsimaalainen ihminen voi lahjoituksillaan vaikkapa mahdollistaa ainakin muutamalle kehitysmaassa asuvalle pikkutytölle koulutuksen, joka avaa hänelle muitakin mahdollisuuksia kuin prostituoiduksi ryhtyminen.

Kolmantena tulevat vapaaehtoisesti prostituution valinneet - he, joita ei siihen pakota väkivalta, sen uhka tai nälkä. Jos he kärsivät valinnastaan, he voivat valita toisinkin - kunhan emme lyö ihmisiin "kerran huora, aina huora" -leimoja. He voivat myös pyrkiä parantamaan asemaansa järjestäytymällä ammatillisesti vaikkapa Sallin tapaan.

Neljäntenä ovat prostituution aiheuttamat ongelmat muille kuin prostituoiduille itselleen. Kansanterveydellisenä ongelmana seksitautiriski, jos vaikkapa perheenisä saa huoralta hiv-tartunnan ja tartuttaa sen sitten edelleen raskaana olevaan vaimoonsa, prostituution ympärillä rehottava muu rikollisuus. Kyseisen ongelman ratkaisemiseksi on ehdotettu mm. laillisia, mutta tarkasti kontrolloituja bordelleja, joissa seksitautiriski pidittäisiin kurissa vaatimalla asiakkailta kondomin käyttöä sekä testaamalla työntekijät säännöllisesti. Ajatus vaikkapa valtionbordelleista ei ehkä tunnu huokuttelevalta - etenkään, jos pitää seksin myymistä ja ostamista sinänsä ei-toivottavana ilmiönä. Mutta entä jos ainoa realistinen vaihtoehto sille on tämä nykyinen tilanne? Jos ilmiö joka tapauksessa jossain muodossa tulee jatkossakin olemaan ihmiskunnan vitsauksena - kuten se on ollut jo vuosituhansien ajan häpeällisestä leimastaan huolimatta? Pitäisikö meidän sitten kuitenkin pyrkiä kaikin käytettävissä olevin keinoin vähentämään siihen liittyviä haittavaikutuksia - väärän signaalin lähettämisen uhallakin?

Parisuhde sopimuksena

Eufemia kirjoitti viime viikolla Panun blogin kommenteissa parisuhdesopimuksesta ja sen säännöistä:

...ettei se parisuhde selvästikään käytännössä ole jotain, josta osapuolet sopivat keskenään. Parisuhteen "sopimuksen" sisältö tunnetaan pääpiirteittäin ennalta, ja siihen sitten ryhdytään jonkun kanssa jos ryhdytään. Sopimuksen sisältö ei ole universaali asia. Tämä näkyy siinä, että on kulttuureja, joissa on hyvin erilaisia itsestäänselviä parisuhdekäyttäytymisen sääntöjä kuin meillä.

Lisäksi Eufemia esitti, että parisuhdesopimuksen käsittely voisi tuoda lisäarvoa MA-teoriaan. Vaikken olekaan varsinainen MA-teoreetikko (itseasiassa lähtökohtani on paljolti sama kuin Eufemialla kyseisessä kommenttikeskustelussa - MA-teoriasta on vain helpompi keskustella sen omia käsitteitä käyttäen ja sen lähtöoletukset huomioiden), tartun kuitenkin aiheeseen. Siinä missä markkina-arvon käsitteeseen sovelletaan mm. kansantaloustieteestä tuttua kysyntä/tarjonta -ajattelua, parisuhdesopimuksia voisi tarkastella sopimusoikeuden käsitteiden avulla (siitä, missä määrin taloustieteen mallit soveltuvat parisuhdemaailman kuvaamiseen voidaan toki olla monta mieltä).

Lainsäädännössä on kahdenlaisia normeja: a) pakottavia normeja, joita kaikkien on noudatettava ja joista ei voida poiketa sekä b) tahdonvaltaisia normeja, joista voidaan poiketa tietyin edellytyksin. Suuri osa sopimuksia koskevista normeista on juuri tahdonvaltaisia, jolloin ne voidaan syrjäyttää sopimusehdoin - mikäli muuta ei ole sovittu sovelletaan tahdonvaltaista lainsäädäntöä tai alan yleistä käytäntöä. Sopimusoikeudellisten normien ja sopimuskäytännön tunteminen parantaa sopijaosapuolen mahdollisuuksia saada itselleen edullisia sopimusehtoja sopimukseen. (Lähteenä Hoppu&Hoppu: Kauppa- ja varallisuusoikeuden pääpiirteet.)

Parisuhteita koskevaa lainsäädäntöä on Suomessa melko vähän. Pakottavina normeina ovat lähinnä: 1) seksisuhteessa toisena osapuolena ei saa olla alle 16-vuotias 2) mahdollisen lapsen syntyessä lapsen biologinen isä on velvollinen osallistumaan lapsen elatukseen 3) virallinen moniavioisuus ei ole sallittua 4) toista ei saa pakottaa (seksi)suhteeseen väkivallalla. Tahdonvaltaisina normeina ovat mm. avioliiton solmimisen alaikäraja (18 vuotta, ellei haeta ja saada erikoislupaa) sekä avio-oikeus toisen omaisuuteen (voidaan rajoittaa avioehdolla). Koska en ole juristi, yllä olevat listat eivät ole täydellisiä - toivon mukaan tuosta unohtuneita lainsäädännöllisiä normeja tulee esille kommenteissa.

Normien vähäisyydestä johtuen yleisellä käytännöllä, joka on kulttuuri- ja aikasidonnainen konstruktio, on erityisen suuri merkitys. Yleistä käytäntöä saatetaan noudattaa esimerkiksi uskollisuusvaatimuksessa - mikäli haluaisi ns. vapaan suhteen, täytyy asiasta sopia erikseen kumppanin kanssa.

Ongelmallista tältä kannalta on se, että Pohjoismaissa yleinen parisuhdekäytäntö on osittain yhä murrostilassa, kun ollaan siirtymässä pois perinteisestä "nainen hoitaa kodin ja lapset ja mies huolehtii perheen elättämisestä" -ajattelusta sekä erillisistä miesten ja naisten töistä. Tasa-arvoon pyrittäessä naisille on annettu parisuhdesopimuksessa aiempaa enemmän valtaa päättää perheen asioista (vertaa perinteiseen "mies on perheen pää" - ajatteluun, jossa mies tekee kaikki suuret päätökset). Tuosta vallasta seuraa kuitenkin myös vastuu, joka saattaa tuntua rankalta. Eufemian mukaan "tyypillinen sopimusteksti määrää naiselle enemmän oman aikansa uhraamista ja tehtävää, miehelle enemmän sopeutumista ja tottelua."

Myös parisuhteen osapuolten käsitys siitä, mikä ylipäätään on yleinen käytäntö, saattaa - etenkin kulttuurin ollessa murrostilassa - vaihdella. Tästä saattaa aiheutua parisuhteeseen ristiriitoja, mikäli asiasta ei keskustella ja lisäksi päästä yksimielisyyteen siitä, millaisia normeja ja sääntöjä omassa parisuhteessa halutaan noudattaa. Koska naisilla olettaisi mm. naisten keskinäisen parisuhdekeskusteluperinteen ja naistenlehtien parisuhdeaiheiden ansioista olevan keskimäärin paremmat tiedot parisuhdesopimuksen normeista, pitäisi naisilla olla hyvät edellytykset saada parisuhdesopimukseen sisällytettyä haluamiaan ehtoja ja poikkeamia yleisestä käytännöstä. Joidenkin MA-teoreetikkojen hypoteesien mukaan parisuhdemarkkinoilla olisi lisäksi ns. naisten markkinat, minkä edelleen pitäisi parantaa yksittäisen naisen mahdollisuuksia muokata omasta parisuhdesopimuksestaan itselleen edullinen. Kuitenkin monet naiset näyttävät valittavan parisuhdesopimuksen olevan heille epäedullinen - mistä tämä johtuu? Onko kyse vain siitä, ettei normeista poikkeamisen mahdollisuutta osata tai haluta hyödyntää? Vai pelkäävätkö nämä naiset normeista poikkeamisen aiheuttavan epävirallisia sanktioita?