29.12.06

Alennusmyynneissä

Pidän nettikahvilassa taukoa Turun alennusmyyntien kiertelemisestä (Panu on töissä ja minä pyörin sillä aikaa kaupungilla). Eilen löysin uudet talvikengät (ne tulevatkin oikeasti tarpeeseen, sillä olen jo jonkin aikaa käyttänyt lähinnä vaelluskenkiäni talvikenkinä) sekä uudet alusvaatteet Lindexiltä kympillä. H&M:n alusvaateosastoa joudun ilmeisesti nykyään boikotoimaan jo ihan käytännön syistäkin - rintaliivikokoani ei edes taida löytyä heidän valikoimistaan - sen verran kävin sielläkin ajan kuluksi vilkaisemassa, vaikken yleensä muutenkaan löydä H&M:ltä mitään ostettavaa ja aika usein jätänkin sen kokonaan väliin ostoskierroksella.

Tänään olen yrittänyt etsiä uutta talvitakkia, kun edellinen - ostettu joskus markka-aikaan - alkaa jo näyttää hieman kulahtaneelta (keskimmäinen nappikin irtosi tässä hiljattain), mutta villakangastakkien alennetutkin hinnat näyttävät olevan sadasta eurosta ylöspäin ja kivoista malleista kokoja löytyy aika heikosti. Miksiköhän alerekit muuten tuntuvat olevan aina täynnä lähinnä kokoja 34-36?

20.12.06

Alusvaatemainoskohusta

Joskus ala-asteikäisenä - siinä iässä, kun pikkukolttosten tekeminen oli tosi jänskää - yökylässä ollut kaverini ehdotti, että leikkaisimme Anttilan kuvastosta alusvaatemainoksia ja levittelisimme niitä erään naapurini ikkunalaudoille, jotta saisimme naapurintädin järkyttymään ja aiheuttaisimme yleistä kohua naapurustossa. Kun ihmettelin, mitä itua siinä olisi - pelkkää turhaa roskaamistahan moinen - niin kaveri selitti, että naapurintäti varmaan uskiksena järkyttyisi niistä kuvista, kun niissä on vähäpukeisia eli melkein alastomia ihmisiä. Kun itse oikeasti tunsin kyseisen naapurintädin huomattavasti kaveriani paremmin ja tiesin, ettei hän seurakunnan palkkalistoilla olemisesta huolimatta kuitenkaan ollut erityisen seksuaalis-ahdistuneella tavalla uskonnollinen, rohkenin edelleen epäillä kyseisen projektin onnistumismahdollisuuksia - kuka nyt jostain alusvaatemainoskuvista saisi slaagin, on niitä varmaan ennenkin nähty uskisperheissäkin. En enää muista, onnistuinko vakuuttamaan kaverini homman turhuudessa, vai käytiinkö niitä paperinpalasia ripottelemassa jonnekin illan pimeinä tunteina.

Sittemmin olen H&M-mainoskohujen yhteydessä joutunut huomaamaan, että jotkut nykysuomalaiset sittenkin ihan oikeasti pystyvät järkyttymään alusvaatemainoksista ja jopa näkemään niissä seksiä ja pornoa. Olen katsonut noita linkin takaa löytyviä kuvia ja yrittänyt pähkäillä, missä se kohuttu "porno" oikein piilee. Malli toki poseeraa alusvaatteisillaan, mutta se on kaiketi ihan normaalia, kun yritetään mainostaa juurikin niitä alusvaatteita - pitäähän niitä mainostettavia tuotteita näyttää. Pornokuvastoa olen nähnyt varsin vähänlaisesti - en näet kuulu varsinaiseen kohderyhmään - mutta sen kummemmin mallin ainakin pornotähtiin verrattuna lähes rinnaton vartalo kuin poseerauksetkaan eivät juuri muistuta näkemiäni pornokuvia. Pornoa en siis noissa kuvissa onnistu näkemään ja muutenkin ne tuovat mieleeni pikemminkin sen tavanomaisen naistenlehtikuvaston.

Minua ihmetyttää myös näiden naisille suunnattujen tuotteiden mainonnan näkeminen lähinnä miehille suunnattuna "kiihotuskamana" - miehetkö niitä vastaavia kuvia täynnä olevia naistenlehtiä joukolla ostavat ja lukevat? Saarakin kyselee, "että onkohan se kuinkakin suuri kärsimys miehille olla ilman pehmopornoa katukuvassa?" Juu-u, miesten silmäniloksihan tätä näennäissensuellia ja toisinaan lievästi eroottissävytteistäkin naistenlehtikuvastoa etupäässä tuotetetaan ja joskus jopa päästetään valumaan niiltä vanhempien toki tarkasti lasten katseilta suojaamilta naistenlehtien sivuilta ihan katukuvaan asti. Paha patriarkaatti jyllää taas, eikä meillä aikuisillakaan naisilla helposti johdateltavina ja siten syyntakeettomina ole oikeasti vastuuta siitä, mitä ostamme, luemme tai päällemme panemme ja siten tuemme, kun meihin on niin syvälle juurtunut tämä miesten mielistely eli tarve ostaa se naistenlehti ja yrittää sitten muokata itseään mainoskuvaston ihannemallin mukaiseksi juuri niitä mainostettuja tuotteita hankkimalla.

Kielletään siis edes tällaiset syntisen eroottissävyitteiset mainoskuvat ainakin katukuvasta pehmopornoon ja piilopedofiliaan vetoamalla, niin ei tarvitse vaivautua erikseen opettamaan pikkutytöille, mistä mainoksissa oikeastaan on kyse ja ettei ihmisen tarvitse eikä pidäkään pyrkiä mainos- tai pornokuvaston kaltaiseksi epäaidoksi paperi-ihmiseksi tullakseen onnelliseksi. Ei tarvitse vaivautua tarjoamaan vaihtoehtoisia esikuvia, ei tarkastella kriittisesti omia mahdollisia pyrkimyksiään kohti sitä median syöttämään naiskuvaa jatkuvilla laihdutuskuureilla ja massiivisella meikkiarsenaalilla. Onko helpompaa syyttää vaikkapa barbeja ja bratzeja nykyisestä vääristyneestä naiskuvasta kuin todeta itselleen ja opettaa lapsilleenkin, ettei ihan oikean ihmisen kuulukaan olla mikään mainosten armoilla elävä nukke?

Muokkaus 22.12: rikki mennyt linkki Saaran kirjoitukseen korjattu.