Hääsuunnitelmia ja haamupäivityksiä

Piipahdin eilen matkan varrella siskon luona Seinäjoella palatessani Turusta Vaasaan. Piti sitten kävellä morsiuspukuliikkeen ikkunan ohi - sisälle sovittamaan ei sentään vielä raahattu - ja katsastaa Tiimarin askartelutilpehöörivalikoimaa. Onneksi sisko sentään ilmoittautui samalla vapaaehtoiseksi kutsukorttien askartelijaksi, sillä itse en tosiaankaan ole mikään askarteluihminen. Muutenkin keskustelu pyöri kovasti kihlajaisten ja häiden valmistelun ympärillä.

Olen nimittäin tässä hiljattain mennyt suostumaan kosintaan. Kyllähän minä haluan viettää loppuelämäni juuri Panun kanssa - ja ihan mielellään avioliitossa. Onhan tuota asiaa myös ihan mukava juhlia yhdessä lähimpien ihmisten kanssa. Mutta mitenköhän sitä oikein selviäisi järjissään kaiken tämän häähössötyksen keskellä? Ettei muuttuisi itse jonkinlaiseksi bridezillaksi - hirviömorsiammeksi, jolle päivä prinsessana ja yhden juhlatilaisuuden täydellinen onnistuminen muodustuvat elämän tärkeimmäksi asiaksi. Ehkä on parasta, ettei ainakaan lueskele liikaa kaikenlaisia hääfoorumeita: sivutolkulla teemaväripähkäilyjä, kihla- ja vihkisormusvertailuja, askarteluvinkkejä, perinteiset vs. "oman näköiset" häät -väittelyitä jne.

Lisäsin sivupalkkiin linkit luokituksiin, joten siitä nuo haamupäivitykset.

Jonotuksen problematiikkaa

Mietin hiljattain jonottamisen sääntöjä jouduttuani hieman töykeäsävyisen kommentin kohteeksi palattuani kahvilassa takaisin omalla paikalleni jonossa haettuani vichy-pullon kylmäkaapista, joka sijaitsee kahvilan perällä paikassa, josta sitä ei voi napata jonoon siirtyessään tai jonottaessaan - toisin kuin muut kyseisen kahvilan tuotteet, jotka on sijoitettu kätevästi reitin varrelle. Päästin kyseisen kommentoijan edelleni, koska en jaksanut ryhtyä riitelemään asiasta ja se olisi viivyttänyt asiointia väistymistä enemmän, sillä jonossa ei sillä hetkellä ollut muita ja hänellä oli vain naistenlehti, mutta jälkikäteen alkoi vähän harmittaa.

Oliko hänellä tosiaan oikeus puolustaa paikkaansa jonossa kylmällä "äläpäs tyttö kiilaa, mä olin ensin"-sävyllä, kun olin paikalla ja jonossa jo paljon ennen häntä, mutta kipaisin pikaisesti hakemassa sen pullon kylmäkaapista sillä välin, kun edelläni oleva oli "tukkeena" sämpyläkohdassa ja menin sitten ottamaan oman sämpyläni hänen siirryttyään kassalle, jolloin "lehtinainen" oli tulossa sämpyläkohtaan napattuaan lehtensä linjaston alkupäässä olevasta lehtitelineestä? Mitenköhän tuollaisessa linjastossa ylipäätään pitäisi toimia, jottei joutuisi välillä ns. poistumaan jonosta ja menettäisi paikkaansa kylmäkaapilla käydessään, jos joskus sattuu olemaan ruuhkaisempaa? Jonottaa kiltisti kassalle asti ja kipaista sinne kylmäkaapille vasta kassan kysyessä "tuleeko muuta?" ja seisottaa koko jonoa sen aikaa? Entä jos aikoisi ostaa pelkästään limsapullon? Ovatko kaikki, jotka astuvat sisälle kahvilaan sillä välin, kun haet pulloasi, edelläsi jonossa, kun linjasto alkaa melkein heti ovelta?

Tänään käsiteltiin sitten luennolla oikeuslähdeoppia ja yhtenä esimerkkinä oli yllättäen jonotus - en löytänyt vastauksia kysymyksiini, vaan luennoitsija heitti ilmaan liudan muita jonottamiseen liittyviä ongelmatilanteita. Jonottaminen on näet sikäli juridisesti ongelmallinen alue, ettei siitä mitään varsinaisia lakeja ole, vaan jonottamista sääteleviä normeja pitää etsiä muualta - yleisestä tavasta tai oikeusnormien yleisperiaatteista johtamalla sekä keksimällä mahdollisesti analogisia tilanteita, joista on olemassa lainsäädäntöä. Omassa tilanteessanihan ei ollut kyse isosta asiasta ja tuskin kukaan moisesta viitsisi käräjille lähteä, mutta entäs sitten, kun jonotetaan luennoitsijan esimerkin mukaisesti vaikkapa kunnan omakotitonttia pari vuorokautta putkeen periaatteella eka jonossa saa valita parhaan päältä?

Tarina erilaisuudesta

Olipa kerran tyttö, jolle oli annettu nimeksi Maria Kristiina. Jo varhain paljastui, että tyttö on luonteeltaan kovin utelias, sillä eräs hänen ensimmäisistä sanoistaan oli "mitä". Alle kouluikäisenä yksi hänen päivänsä odotetuista kohokohdista oli Koulu-TV:n ohjelmat. Nähtyään ohjelman painovoimasta, tyttö katsoi kerrostaloasunnon ikkunasta pihalla liukumäessä leikkiviä lapsia ja sanoi "maan vetovoima vetää niitä puoleensa, siksi ne putoo". Onneksi hänen vanhempansa ja sukulaisensa ymmärsivät ja arvostivat tytön älyllistä uteliaisuutta ja loogis-analyyttista lahjakkuutta eivätkä pitäneet häntä mitenkään omituisena. Tytöllä oli siis varsin onnellinen lapsuus.

Tyttö tuli kouluikään. Hänelle oli kerrottu, että koulussa oppisi paljon uusia asioita, joten hän odotti koulun alkamista innolla, vaikka vähän tietysti jännitti - etenkin kun tytöllä ei ollut koulussa valmiiksi kavereita vaan muut naapuruston tutusta leikkiporukasta olivat häntä muutaman vuoden nuorempia. Tyttö huomasi pian olevansa luokkakavereiden mielestä erilainen, omituinen ja ennen kaikkea vääränlainen. Tyttö ei nimittäin aina oikein osannut olla sellainen kuin tyttöjen kuuluisi olla - sosiaalinen, suloinen ja söpö. Tyttö rakensi itselleen pienen majan koulun ruusupensasaidan sisään ja vietti aluksi välituntinsa siellä omissa oloissaan, koska se nyt vain oli hänestä hauskaa - hauskempaa kuin leikkiä peiliä tai väriä muiden tyttöjen kanssa eikä tyttö tiennyt, ettei niin saisi tehdä - hänhän leikki muutenkin mielellään itsekseen vaikkapa tutkimusmatkailijaa ja kuljeskeli koulun jälkeen lähimetsiköissä. Tytön ulkoista olemusta leimasi välillä hieman peikkomainen takkutukka. Tyttöä kiinnostivat eri asiat kuin muita - siis väärät asiat. Esimerkiksi tytön lempiohjelmiin - niihin, jotka oli ihan pakko nähdä - kuului jo ala-asteella sellaisia muiden mielestä ihan tylsiä dokumenttisarjoja kuten Silkkitie.

Aluksi tyttö ei osannut olla paljastamatta omituisuuttaan muille - eihän hän tiennyt, että olisi pitänyt, että hän on vähän erilainen kuin muut eikä koulussa saa olla sellainen. Tyttö piiloutui kuitenkin pian sulkeutuneen ja hiljaisen sivustatarkkailijan roolin taakse - oli parempi olla sanomatta mitään, jollei ollut ihan pakko, sillä kaikki, mitä hän sanoi oli kuitenkin muiden mielestä jotenkin hassua ja väärin. Puhumattomuuskin oli tietysti muiden mielestä ihan omituista ja väärin, joten jonkin aikaa tyttö sitten yrittikin opetella olemaan oikeanlainen, normaali - tai ainakin esittämään sellaista. Se ei kuitenkaan oikein onnistunut - tyttöhän oli jo paljastunut omituiseksi eikä ollut edes kovin hyvä teeskentelemään. Jossain vaiheessa tyttö tulikin siihen tulokseen, että on ihan turha yrittääkään, ei hän kelpaa niille kuitenkaan. Koulustakin pääsee onneksi joskus pois, kunhan jaksaa odottaa ja jaksaakseen tyttö pakeni entistä useammin mielikuvitusmaailmaan: kirjoihin tai omiin kuvitelmiinsa.

Tytöstä tuli nuori nainen, joka pääsi yliopistoon. Siellä ihmisillä ei ollut hänestä mitään ennakkokäsityksiä ja he kohtelivat häntä ihan niin kuin muitakin. Se tuntui tytöstä aluksi kummalliselta, mutta mukavalta. Luontaisen uteliaisuutensa ansiosta tytöllä on paljon tietoa monista eri asioista ja hän on aina innokas - välillä ehkä hieman liiankin innokas - sekä jakamaan sitä että hankkimaan lisää tietoa. Yliopistossa hän tapasi paljon ihmisiä, jotka olivat ihan aidosti kiinnostuneita tietämään asioita. Niinpä tyttö vähitellen rohkaistui osallistumaan ja sosialisoimaan. Hän tapasi muitakin "erilaisia" ihmisiä. Hänestä on jopa alkanut tuntua siltä, että erilaisuus onkin ehkä ihan normaalia - että ihmiset ovat kaikki omalla tavallaan erilaisia. Ei hän silti vieläkään oikein osaa käyttäytyä niin kuin pitäisi - puhuu yleensä liian vähän ja sitten joskus innostuessaan ihan liikaa kerralla monesti vielä muiden mielestä tylsistä asioista eikä aina osaa huomioida muiden erilaisuutta tarpeeksi.

Feminismi, maskulismi ja gender-egalitarismi

Feminismi on naisasiaa ja feministit pyrkivät ajamaan naisten etua, sillä heidän mielestään naiset ovat yhteiskunnassa syrjitty ja jopa sorrettu sukupuoli. Feministinen liike on pirstaloitunut useisiin suuntauksiin, koska naisillakin on keskenään erilaisia intressejä ja käsityksiä siitä, mikä ylipäätään on naisten etu ja onko lopullisena tavoitteena naisten hallitsema matriarkaatti vai riittäisikö tasa-arvo - ja miten se tasa-arvo pitäisi määritellä.

Maskulismi on miesasiaa ja maskulinistit pyrkivät ajamaan miesten etua, sillä heidän mielestään nyky-yhteiskunnassa syrjitään monessa asiassa pikemminkin miehiä. Samoin kuin feminismissä, myös maskulismissa voi olla useita keskenään erilaisia painotuksia. Vastakkaisten tavoitteidensa vuoksi maskulismi joutuu usein törmäyskurssille feminismin kanssa, jolloin se helposti sotketaan antifeminismiin, sovinismiin tai jopa misogyniaan eli naisvihaan - aivan samoin kuin feminismiä toisinaan pidetään silkkana miesvihana.

Egalitarismi on puolestaan yleistason nimitys kaikille tasa-arvoa tavoitteena pitäville aatteille. Sukupuolellista egalistarismia eli sukupuolten tasa-arvoon pyrkimistä voidaan siis kutsua vaikkapa gender-egalitarismiksi. Muutamia tuon englanninkielisen wikipedian määritelmän ydinkohtia suomeksi: "Tasa-arvoistit uskovat yleensä, että feminismi on hylännyt tasa-arvon tavoitteen ja keskittyy sen sijaan vain naisten oikeuksiin unohtaen toisten sukupuolten oikeudet." "He pyrkivät suurimpaan mahdolliseen oikeudenmukaisuuteen ja etsivät yhteistoimintaan perustuvia ratkaisuja parantaakseen sekä miesten että naisten asemaa." "Vaikka he jakavat monia ajatuksia itseään feministeiksi tai maskulisteiksi kutsuvien kanssa, heidän mielestään egalitarismi on parempi sana tasa-arvopyrkimykselle kuin mikään jompaan kumpaan sukupuoleen perustuva."

Nyt te varmaan ihmettelette, miksi ihmeessä kirjoitan blogiini näin tylsän tietosanakirjamaisesti ja jopa pitkälti wikipediaan tukeutuen siitä, miten määrittelen kolme sukupuolten asemaan liittyvää aatetta sekä mitkä ovat niiden suhteet toisiinsa. Ilman tuota taustatietoa harva kuitenkaan ymmärtäisi, mistä oikein höpisen, kun määrittelen oman näkemykseni suhteessa sukupuolten tasa-arvoon kertomalla olevani gender-egalitaristi.

Ajatuksia prostituutioon liittyvistä ongelmista

Erehdyin jälleen kommentoimaan Ikkuna-Iinestä - tarkoitus oli alunperin kommentoida vain pikaisesti erästä keskustelun sivujuonnetta, mutta kun Iines sitten meni oikein henkilökohtaisesti minulta kysymään, "miten sinä muuten ratkaisisit tämän huora-ongelman" niin vastasin toki tapani mukaan perusteellisesti. Koska kysyjä ei kuitenkaan vaikuttanut erittelevää pohdintaani pahemmin arvostavan, niin laitan jutun hieman muokattuna tännekin - kun nyt kerran tuli kirjoitettua. Eri mieltä saa olla ja asiallinen kritiikki olisi erittäin tervetullutta.

Jaan "huora-kysymyksen" useampaan osaongelmaan, koska ne vaativat mielestäni erilaisia lähestymistapoja.

Ensimmäinen ongelma on ihmiskauppa - seksibisnekseen jopa väkivaltaa käyttämällä pakotetut ihmiset (useimmiten naiset ja lapset). Tuo pakottaminen on ja sen kuuluukin olla laitonta. Viranomaisilla pitäisi olla riittävät resurssit ja mahdollisuudet lain valvontaan. Ostokieltolain yhteydessä on keskusteltu lain mahdollisesta negatiivisesta vaikutuksesta ihmiskauppiaiden kiinnisaamiseen, koska ihmiskaupan uhrien asiakkaat ovat todennäköisesti entistä haluttomampia todistamaan pelätessään joutuvansa itsekin syytetyn penkille. Kokonaan minkään lajin rikollisuutta tuskin saadaan poistettua maailmasta, mutta yrittää toki täytyy.

Toinen ongelma on naiset, joiden lähes ainoa mahdollisuus minkäänlaiseen perustoimeentuloon on itsensä myyminen. Ainoa kestävä tapa ratkaista tuo ongelma olisi taata kaikille ihmisille ihmisarvoisen elämän mahdollistava perustoimeentulo - jonkinlaisen sosiaaliturvan pitäisi siis olla maailmanlaajuinen ilmiö. Epärealistinen ja utopistinen tavoite, tiedän - mutta tuskin sen epärealistisempi ja utopistisempi kuin se, että tarpeeksi paheksumalla ja nalkuttamalla prostituutio ilmiönä katoaisi kysynnän puutteeseen. Ja pienilläkin muutoksilla tuohon suuntaan vähennettäisiin inhimillistä kärsimystä rutkasti - muidenkin kuin prostituoitujen kärsimystä. Yksittäinenkin länsimaalainen ihminen voi lahjoituksillaan vaikkapa mahdollistaa ainakin muutamalle kehitysmaassa asuvalle pikkutytölle koulutuksen, joka avaa hänelle muitakin mahdollisuuksia kuin prostituoiduksi ryhtyminen.

Kolmantena tulevat vapaaehtoisesti prostituution valinneet - he, joita ei siihen pakota väkivalta, sen uhka tai nälkä. Jos he kärsivät valinnastaan, he voivat valita toisinkin - kunhan emme lyö ihmisiin "kerran huora, aina huora" -leimoja. He voivat myös pyrkiä parantamaan asemaansa järjestäytymällä ammatillisesti vaikkapa Sallin tapaan.

Neljäntenä ovat prostituution aiheuttamat ongelmat muille kuin prostituoiduille itselleen. Kansanterveydellisenä ongelmana seksitautiriski, jos vaikkapa perheenisä saa huoralta hiv-tartunnan ja tartuttaa sen sitten edelleen raskaana olevaan vaimoonsa, prostituution ympärillä rehottava muu rikollisuus. Kyseisen ongelman ratkaisemiseksi on ehdotettu mm. laillisia, mutta tarkasti kontrolloituja bordelleja, joissa seksitautiriski pidittäisiin kurissa vaatimalla asiakkailta kondomin käyttöä sekä testaamalla työntekijät säännöllisesti. Ajatus vaikkapa valtionbordelleista ei ehkä tunnu huokuttelevalta - etenkään, jos pitää seksin myymistä ja ostamista sinänsä ei-toivottavana ilmiönä. Mutta entä jos ainoa realistinen vaihtoehto sille on tämä nykyinen tilanne? Jos ilmiö joka tapauksessa jossain muodossa tulee jatkossakin olemaan ihmiskunnan vitsauksena - kuten se on ollut jo vuosituhansien ajan häpeällisestä leimastaan huolimatta? Pitäisikö meidän sitten kuitenkin pyrkiä kaikin käytettävissä olevin keinoin vähentämään siihen liittyviä haittavaikutuksia - väärän signaalin lähettämisen uhallakin?