6.6.06

Enemmän aikaa, vähemmän roinaa

Vihreiden tuttu slogan "enemmän aikaa, vähemmän roinaa" tuli mieleeni tuota YLEn uutista lukiessani. Suomalaiset opiskelijat odottavat lyhyempiä työaikoja ja pienempiä palkkoja kuin Pohjoismaiset kollegansa. Suomessa valmistumassa olevat naisopiskelijat odottivat saavansa lähes naisten keskipalkan (2 250 euroa) verran kuussa tekemällä 38,6 tunnin työviikkoja, miesopiskelijat puolestaan odottivat saavansa 39,5 tunnin työviikkoja tekemällä reilut 2500 kuussa miesten keskipalkan ollessa 3007 euroa (onkohan tämä muuten se sama tutkimus, jonka perusteella on uutisoitu, että nuoret haluaisivat sekä lisää liksaa että lyhyemmät työajat). Siis vajaan tunnin ero työaikaodotuksissa ja parinsadan euron ero palkkaodotuksissa (vertailun vuoksi muissa Pohjoismaissa oltiin valmiita jopa keskimäärin 43 tunnin työviikkoon, mutta toki palkkaakin haluttiin sitten vastaavasti enemmän, Ruotsissa n. 2500 kuussa ja Norjassa reilusti yli 3000 euroa kuussa).

Nuoret naiset (ja miehet) ilmeisesti haluaisivat enemmän aikaa - itselleen vai perheelleen, sitä ei uutisesta tullut ilmi, vaikka jotkut feministit tietenkin tulkitsevat moiset työaikaodotukset merkiksi pahasta sukupuolijärjestelmästä, joka pakottaa naiset sorvin äärestä kotiin lieden ääreen ja lapsia kaitsemaan. Olisihan se tässä materiaa palvovassa yhteiskunnassamme kumma, jos joku yllättäen arvostaisikin enemmän omaa ja perheen kanssa vietyttyä aikaa kuin mahdollisuutta ylipitkiin työpäiviin perhe-elämän häiritsemättä uraputkessa etenemistä sekä ylitöiden tuomaa rahavirtaa. Tai jos monille naisille(kin) mielekkäät ja mielenkiintoiset työtehtävät, riittävä vapaa-aika ja kohtuullinen palkka olisivatkin korkeaa asemaa ja huippupalkkaa merkittävämpiä osatekijöitä hyvässä elämässä - eihän niin voi olla, naiset on vain pahan patriarkaatin toimesta aivopesty (anteeksi, syynähän olikin se sukupuolijärjestelmä) olemaan tavoittelematta asioita, jotka tässä elämässä ovat OIKEASTI TÄRKEITÄ, eli rahaa ja valtaa (perheen ulkopuolella, perheen sisäinen valtahan on jo usein naisilla, mutta sitähän ei tietyissä feministipiireissä tietenkään lasketa.

2 kommenttia:

Rebyk kirjoitti...

Alunperin naiset kaipasivat tasavertaisuutta miesten kanssa ja vastaavaa valinnanvapautta kuin miehillä oli. Sen he meidän yhteiskunnassamme ovat saaneet, mikä osoittautui kokonaisuutena mainioksi ratkaisuksi. Tähän varmaan nykyfeministit vetoavat lausahduksella "feminismi hyödyttää myös miehiä", vaikka nykyfeminismin (sen feminismityypin, joka äänekkäimmin näkyy tiedotusvälineissä) tavoitteet ovatkin käytännössä jossain aivan muualla kuin ennen.

Tulin tuossa yhtenä päivänä pohtineeksi varmaan jonkin Panun komentoorakirjoituksen sisäistäneenä, että ongelman ytimessä onkin juuri valinnanvapaus. Osa naisista ahdistuu valinnanvapaudesta sekä sen mukana tulleesta vallasta ja vastuusta uusilla alueilla siinä määrin, että heidän pitää saada uudet kahleet tilalle, eli he kaipaavat ulkopuolelta asetetut rajat itselleen ja muille, miten pitää olla ja elää. Näiden rajojen sisäpuolelle ei nykyään mahdu kotiäitiys. Kotiäitiyttä ei kerta kaikkiaan saa valita. Jos kotiäitiys tuntuu hyvältä valinnalta, se on väärin tunnettu ja patriarkaatin aivopesun tulosta.

Ei olekaan ihme, että isät eivät innostu koti-isyydestä, kun muiden syiden päälle kovaäänisimmät naiset väheksyvät naisten jäämistä kotiin lapsia hoitamaan. Jos hoitotyön sanotaan olevan naisen tekemänä vähäpätöistä työtä, se on tasavertaisuuden pohjalta sitä myös miehen tekemänä.

Merkkejä muutoksesta kuitenkin on jo. Ehkä niitä uudenlaisia kahleita on tarvittu, jotta on voitu osoittaa, ettei naisen paikka välttämättä ole kotona, mutta kenties pian olemme tilanteessa, jossa yksilöt ja perheet saavat tehdä heille sopivia valintoja ilman, että muut automaattisesti paheksuvat tai vähintäänkin kummeksuvat niitä.

MariaKristiina kirjoitti...

R: Ei olekaan ihme, että isät eivät innostu koti-isyydestä, kun muiden syiden päälle kovaäänisimmät naiset väheksyvät naisten jäämistä kotiin lapsia hoitamaan. Jos hoitotyön sanotaan olevan naisen tekemänä vähäpätöistä työtä, se on tasavertaisuuden pohjalta sitä myös miehen tekemänä.

Aivan. Tässä suhteessa taitaa olla kaksi eri feministisuuntausta - tämä Ruokamon tapaisten feministien edustama linja, jossa mm. vastuu lapsista nähdään lähinnä ikävänä velvollisuutena ja rasitteena, josta olisi kiva saada suurempi osa vieritettyä myös miesten harteille sekä ns. perinteisten naisen rooliin kuuluvien asioiden, kuten hoiva- ja kasvatustyön, arvostusta (sekä asenteissa että taloudellisesti) nostamaan pyrkivä. Ruokamo-feministien pahin vika on ns. naisten hommien esittäminen vastenmielisinä ja merkityksettöminä sekä yhteiskunnan muutosten passiivinen odottelu, jota pyritään edistämään lähinnä toisia naisia ja miehiä syyllistävillä mielipidekirjoituksilla. Jälkimmäisen edustajien korostuksissa on puolestaan vikana se, että esimerkiksi äitiydestä tehdäänkin sitten helposti jokaisen naisen pyhä oikeus ja elämän päätarkoitus eikä toisenlaisia valintoja ymmärretä ja kunnioiteta.

R: kenties pian olemme tilanteessa, jossa yksilöt ja perheet saavat tehdä heille sopivia valintoja ilman, että muut automaattisesti paheksuvat tai vähintäänkin kummeksuvat niitä

Toivottavasti. Jo lukioikäisenä esitin äidinkielen tunnilla pidetyssä naisen roolia koskevassa keskustelussa idealistisena visionani, että naisten pitäisi saada halunsa ja taipumustensa mukaan olla niitä perinteisiä pullantuoksuisia kotiäitejä, poikatyttöjä, uranaisia tms. ilman että heitä yritettäisiin pakottaa ja tunkea johonkin valmiiseen roolimalliin oli se malli sitten se perinteinen tai radikaalin kapinallisen rooli.