Mainoksista ja malleista

Käsittelen nyt tätä mainosaihetta oikein urakalla (koittakaa kestää, joululomani loppuu ensi viikolla) ja jatkan siitä, mihin edellisen kirjoitukseni kommenteissa päädyin.

Lainaus Panun mallimaailman laihuusideaalin käsittelevän kirjoituksen kommenteista (kommentti nro 8): Muotisuunnittelumaailman puolella laihat mallit ovat välttämättömyys, eivät mikään varsinainen ihanne. Käytännössähän mallit ovat henkareita, joihin pitää voida ripustaa mahdollisimman paljon erilaisia vaatemalleja. Jos malleja lihottaisi vaikkapa sen viisi kiloa, voi olla varma siitä, että ne viisi kiloa sijoittuisivat eri malleilla eri kohtiin, koska ihmisten ruumiinrakenne on yksilöllinen. Näin ripustettavien vaatemallien lukumäärä mallia kohden vähenisi radikaalisti, koska osa vaatteista alkaisi puristamaan jostain kohdasta eikä enää istuisi. Vaatemalleja kun ei voi suunnitella niin, että ne sopisivat kaikenmallisille ihmisille, mutta henkareihin ne tietenkin aina voi ripustaa… Käytännössä siis mallit laihduttaessaan yksinkertaisesti vain poistavat vartalostaan kaiken yksilöllisyyden ja muuttavat sen tarkoitustaan vastaavaksi työkaluksi.

Tuon keskustelun aikaan taisi olla jotain muita kiireitä, kun ei tullut osallistuttua, mutta muistan jo silloin ihmetelleeni, miksi vaateripustimina pitää käyttää eläviä ihmisiä. Se lisäinformaatio, mitä kuluttajana voisin saada siitä, jos vaate esitetään mainoksessa oikean ihmisen päällä eikä henkariin ripustettuna, kun on nimenomaan jonkinlaisen kuvan saaminen siitä, miltä kyseinen vaate näyttää päällä. Mainostaja voi toki vaikkapa vain pyrkiä luomaan erilaisia mielikuvia tuolla mallien käytöllä henkareiden sijasta, mutta suurinta osaa kuluttajista se ei juuri palvele.

Kun vaate nykyisin yleensä esitellään mainoksessa XS-kokoisen (tai harvinaisemmassa tapauksessa XL-kokoisen) ja noin 180-senttisen mallin päällä, voin vain todeta, että ihan kivan värinen ja näyttää toki kuvassa nätiltä, muttei varmaan kuitenkaan sopisi mulle, joten turha vaivautua. Jos taas malleina käytettäisiin nykyistä enemmän myös ihmisiä, joiden vartalotyyppi edes etäisesti muistuttaisi omaani, voisin mainoksesta tai kuvaston kuvasta bongata, että tuo vaate varmaan istuisi minunkin päälläni ja voisi jopa näyttää ihan kivalta, ja todeta, että menenpäs tästä kauppaan X kokeilemaan sitä tai tilaanpas tuollaisen. Esimerkiksi Gudrun Sjödenin kuvastossa on samassa kuvassa samanlainen hame (vain eri värisenä) kahden vartalotyypiltään erilaisen mallin päällä ja vaikka se näyttääkin ihan erilaiselta, se sopii silti vallan hyvin molemmille. Tuollaisen lähestymistavan siis toivoisin yleistyvän myös valtavirtamarkkinoinnissa ja voisipa mainosten naiskuvan monipuolistuminen vähän auttaa niitä itsetunto-ongelmien kanssa painiskelevia teinityttöjäkin. Ylierotisoitumiseen tuo sen sijaan tuskin vaikuttaisi, sillä ainakaan minä en pidä anorektisen nykymallin kaavasta poikkeavia naisia mitenkään vähemmän eroottisina - pikemmin päinvastoin.