25.9.06

Tarina erilaisuudesta

Olipa kerran tyttö, jolle oli annettu nimeksi Maria Kristiina. Jo varhain paljastui, että tyttö on luonteeltaan kovin utelias, sillä eräs hänen ensimmäisistä sanoistaan oli "mitä". Alle kouluikäisenä yksi hänen päivänsä odotetuista kohokohdista oli Koulu-TV:n ohjelmat. Nähtyään ohjelman painovoimasta, tyttö katsoi kerrostaloasunnon ikkunasta pihalla liukumäessä leikkiviä lapsia ja sanoi "maan vetovoima vetää niitä puoleensa, siksi ne putoo". Onneksi hänen vanhempansa ja sukulaisensa ymmärsivät ja arvostivat tytön älyllistä uteliaisuutta ja loogis-analyyttista lahjakkuutta eivätkä pitäneet häntä mitenkään omituisena. Tytöllä oli siis varsin onnellinen lapsuus.

Tyttö tuli kouluikään. Hänelle oli kerrottu, että koulussa oppisi paljon uusia asioita, joten hän odotti koulun alkamista innolla, vaikka vähän tietysti jännitti - etenkin kun tytöllä ei ollut koulussa valmiiksi kavereita vaan muut naapuruston tutusta leikkiporukasta olivat häntä muutaman vuoden nuorempia. Tyttö huomasi pian olevansa luokkakavereiden mielestä erilainen, omituinen ja ennen kaikkea vääränlainen. Tyttö ei nimittäin aina oikein osannut olla sellainen kuin tyttöjen kuuluisi olla - sosiaalinen, suloinen ja söpö. Tyttö rakensi itselleen pienen majan koulun ruusupensasaidan sisään ja vietti aluksi välituntinsa siellä omissa oloissaan, koska se nyt vain oli hänestä hauskaa - hauskempaa kuin leikkiä peiliä tai väriä muiden tyttöjen kanssa eikä tyttö tiennyt, ettei niin saisi tehdä - hänhän leikki muutenkin mielellään itsekseen vaikkapa tutkimusmatkailijaa ja kuljeskeli koulun jälkeen lähimetsiköissä. Tytön ulkoista olemusta leimasi välillä hieman peikkomainen takkutukka. Tyttöä kiinnostivat eri asiat kuin muita - siis väärät asiat. Esimerkiksi tytön lempiohjelmiin - niihin, jotka oli ihan pakko nähdä - kuului jo ala-asteella sellaisia muiden mielestä ihan tylsiä dokumenttisarjoja kuten Silkkitie.

Aluksi tyttö ei osannut olla paljastamatta omituisuuttaan muille - eihän hän tiennyt, että olisi pitänyt, että hän on vähän erilainen kuin muut eikä koulussa saa olla sellainen. Tyttö piiloutui kuitenkin pian sulkeutuneen ja hiljaisen sivustatarkkailijan roolin taakse - oli parempi olla sanomatta mitään, jollei ollut ihan pakko, sillä kaikki, mitä hän sanoi oli kuitenkin muiden mielestä jotenkin hassua ja väärin. Puhumattomuuskin oli tietysti muiden mielestä ihan omituista ja väärin, joten jonkin aikaa tyttö sitten yrittikin opetella olemaan oikeanlainen, normaali - tai ainakin esittämään sellaista. Se ei kuitenkaan oikein onnistunut - tyttöhän oli jo paljastunut omituiseksi eikä ollut edes kovin hyvä teeskentelemään. Jossain vaiheessa tyttö tulikin siihen tulokseen, että on ihan turha yrittääkään, ei hän kelpaa niille kuitenkaan. Koulustakin pääsee onneksi joskus pois, kunhan jaksaa odottaa ja jaksaakseen tyttö pakeni entistä useammin mielikuvitusmaailmaan: kirjoihin tai omiin kuvitelmiinsa.

Tytöstä tuli nuori nainen, joka pääsi yliopistoon. Siellä ihmisillä ei ollut hänestä mitään ennakkokäsityksiä ja he kohtelivat häntä ihan niin kuin muitakin. Se tuntui tytöstä aluksi kummalliselta, mutta mukavalta. Luontaisen uteliaisuutensa ansiosta tytöllä on paljon tietoa monista eri asioista ja hän on aina innokas - välillä ehkä hieman liiankin innokas - sekä jakamaan sitä että hankkimaan lisää tietoa. Yliopistossa hän tapasi paljon ihmisiä, jotka olivat ihan aidosti kiinnostuneita tietämään asioita. Niinpä tyttö vähitellen rohkaistui osallistumaan ja sosialisoimaan. Hän tapasi muitakin "erilaisia" ihmisiä. Hänestä on jopa alkanut tuntua siltä, että erilaisuus onkin ehkä ihan normaalia - että ihmiset ovat kaikki omalla tavallaan erilaisia. Ei hän silti vieläkään oikein osaa käyttäytyä niin kuin pitäisi - puhuu yleensä liian vähän ja sitten joskus innostuessaan ihan liikaa kerralla monesti vielä muiden mielestä tylsistä asioista eikä aina osaa huomioida muiden erilaisuutta tarpeeksi.

2 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Näyt olevan Ripsan hiippakunnasta. Luin kommenttisi iinekselle ja tuumin, että otanpa blogisi seurantaan.

MariaKristiina kirjoitti...

Lisää lukijoita - mukavaa. Huomasinkin Ripsan kommentista iineksen blogissa, että samalta seudulta ollaan, mutten sentään tunnistanut häntä keneksikään vanhaksi tutuksi.