25.9.06

Tarina erilaisuudesta

Olipa kerran tyttö, jolle oli annettu nimeksi Maria Kristiina. Jo varhain paljastui, että tyttö on luonteeltaan kovin utelias, sillä eräs hänen ensimmäisistä sanoistaan oli "mitä". Alle kouluikäisenä yksi hänen päivänsä odotetuista kohokohdista oli Koulu-TV:n ohjelmat. Nähtyään ohjelman painovoimasta, tyttö katsoi kerrostaloasunnon ikkunasta pihalla liukumäessä leikkiviä lapsia ja sanoi "maan vetovoima vetää niitä puoleensa, siksi ne putoo". Onneksi hänen vanhempansa ja sukulaisensa ymmärsivät ja arvostivat tytön älyllistä uteliaisuutta ja loogis-analyyttista lahjakkuutta eivätkä pitäneet häntä mitenkään omituisena. Tytöllä oli siis varsin onnellinen lapsuus.

Tyttö tuli kouluikään. Hänelle oli kerrottu, että koulussa oppisi paljon uusia asioita, joten hän odotti koulun alkamista innolla, vaikka vähän tietysti jännitti - etenkin kun tytöllä ei ollut koulussa valmiiksi kavereita vaan muut naapuruston tutusta leikkiporukasta olivat häntä muutaman vuoden nuorempia. Tyttö huomasi pian olevansa luokkakavereiden mielestä erilainen, omituinen ja ennen kaikkea vääränlainen. Tyttö ei nimittäin aina oikein osannut olla sellainen kuin tyttöjen kuuluisi olla - sosiaalinen, suloinen ja söpö. Tyttö rakensi itselleen pienen majan koulun ruusupensasaidan sisään ja vietti aluksi välituntinsa siellä omissa oloissaan, koska se nyt vain oli hänestä hauskaa - hauskempaa kuin leikkiä peiliä tai väriä muiden tyttöjen kanssa eikä tyttö tiennyt, ettei niin saisi tehdä - hänhän leikki muutenkin mielellään itsekseen vaikkapa tutkimusmatkailijaa ja kuljeskeli koulun jälkeen lähimetsiköissä. Tytön ulkoista olemusta leimasi välillä hieman peikkomainen takkutukka. Tyttöä kiinnostivat eri asiat kuin muita - siis väärät asiat. Esimerkiksi tytön lempiohjelmiin - niihin, jotka oli ihan pakko nähdä - kuului jo ala-asteella sellaisia muiden mielestä ihan tylsiä dokumenttisarjoja kuten Silkkitie.

Aluksi tyttö ei osannut olla paljastamatta omituisuuttaan muille - eihän hän tiennyt, että olisi pitänyt, että hän on vähän erilainen kuin muut eikä koulussa saa olla sellainen. Tyttö piiloutui kuitenkin pian sulkeutuneen ja hiljaisen sivustatarkkailijan roolin taakse - oli parempi olla sanomatta mitään, jollei ollut ihan pakko, sillä kaikki, mitä hän sanoi oli kuitenkin muiden mielestä jotenkin hassua ja väärin. Puhumattomuuskin oli tietysti muiden mielestä ihan omituista ja väärin, joten jonkin aikaa tyttö sitten yrittikin opetella olemaan oikeanlainen, normaali - tai ainakin esittämään sellaista. Se ei kuitenkaan oikein onnistunut - tyttöhän oli jo paljastunut omituiseksi eikä ollut edes kovin hyvä teeskentelemään. Jossain vaiheessa tyttö tulikin siihen tulokseen, että on ihan turha yrittääkään, ei hän kelpaa niille kuitenkaan. Koulustakin pääsee onneksi joskus pois, kunhan jaksaa odottaa ja jaksaakseen tyttö pakeni entistä useammin mielikuvitusmaailmaan: kirjoihin tai omiin kuvitelmiinsa.

Tytöstä tuli nuori nainen, joka pääsi yliopistoon. Siellä ihmisillä ei ollut hänestä mitään ennakkokäsityksiä ja he kohtelivat häntä ihan niin kuin muitakin. Se tuntui tytöstä aluksi kummalliselta, mutta mukavalta. Luontaisen uteliaisuutensa ansiosta tytöllä on paljon tietoa monista eri asioista ja hän on aina innokas - välillä ehkä hieman liiankin innokas - sekä jakamaan sitä että hankkimaan lisää tietoa. Yliopistossa hän tapasi paljon ihmisiä, jotka olivat ihan aidosti kiinnostuneita tietämään asioita. Niinpä tyttö vähitellen rohkaistui osallistumaan ja sosialisoimaan. Hän tapasi muitakin "erilaisia" ihmisiä. Hänestä on jopa alkanut tuntua siltä, että erilaisuus onkin ehkä ihan normaalia - että ihmiset ovat kaikki omalla tavallaan erilaisia. Ei hän silti vieläkään oikein osaa käyttäytyä niin kuin pitäisi - puhuu yleensä liian vähän ja sitten joskus innostuessaan ihan liikaa kerralla monesti vielä muiden mielestä tylsistä asioista eikä aina osaa huomioida muiden erilaisuutta tarpeeksi.

21.9.06

Feminismi, maskulismi ja gender-egalitarismi

Feminismi on naisasiaa ja feministit pyrkivät ajamaan naisten etua, sillä heidän mielestään naiset ovat yhteiskunnassa syrjitty ja jopa sorrettu sukupuoli. Feministinen liike on pirstaloitunut useisiin suuntauksiin, koska naisillakin on keskenään erilaisia intressejä ja käsityksiä siitä, mikä ylipäätään on naisten etu ja onko lopullisena tavoitteena naisten hallitsema matriarkaatti vai riittäisikö tasa-arvo - ja miten se tasa-arvo pitäisi määritellä.

Maskulismi on miesasiaa ja maskulinistit pyrkivät ajamaan miesten etua, sillä heidän mielestään nyky-yhteiskunnassa syrjitään monessa asiassa pikemminkin miehiä. Samoin kuin feminismissä, myös maskulismissa voi olla useita keskenään erilaisia painotuksia. Vastakkaisten tavoitteidensa vuoksi maskulismi joutuu usein törmäyskurssille feminismin kanssa, jolloin se helposti sotketaan antifeminismiin, sovinismiin tai jopa misogyniaan eli naisvihaan - aivan samoin kuin feminismiä toisinaan pidetään silkkana miesvihana.

Egalitarismi on puolestaan yleistason nimitys kaikille tasa-arvoa tavoitteena pitäville aatteille. Sukupuolellista egalistarismia eli sukupuolten tasa-arvoon pyrkimistä voidaan siis kutsua vaikkapa gender-egalitarismiksi. Muutamia tuon englanninkielisen wikipedian määritelmän ydinkohtia suomeksi: "Tasa-arvoistit uskovat yleensä, että feminismi on hylännyt tasa-arvon tavoitteen ja keskittyy sen sijaan vain naisten oikeuksiin unohtaen toisten sukupuolten oikeudet." "He pyrkivät suurimpaan mahdolliseen oikeudenmukaisuuteen ja etsivät yhteistoimintaan perustuvia ratkaisuja parantaakseen sekä miesten että naisten asemaa." "Vaikka he jakavat monia ajatuksia itseään feministeiksi tai maskulisteiksi kutsuvien kanssa, heidän mielestään egalitarismi on parempi sana tasa-arvopyrkimykselle kuin mikään jompaan kumpaan sukupuoleen perustuva."

Nyt te varmaan ihmettelette, miksi ihmeessä kirjoitan blogiini näin tylsän tietosanakirjamaisesti ja jopa pitkälti wikipediaan tukeutuen siitä, miten määrittelen kolme sukupuolten asemaan liittyvää aatetta sekä mitkä ovat niiden suhteet toisiinsa. Ilman tuota taustatietoa harva kuitenkaan ymmärtäisi, mistä oikein höpisen, kun määrittelen oman näkemykseni suhteessa sukupuolten tasa-arvoon kertomalla olevani gender-egalitaristi.

13.9.06

Ajatuksia prostituutioon liittyvistä ongelmista

Erehdyin jälleen kommentoimaan Ikkuna-Iinestä - tarkoitus oli alunperin kommentoida vain pikaisesti erästä keskustelun sivujuonnetta, mutta kun Iines sitten meni oikein henkilökohtaisesti minulta kysymään, "miten sinä muuten ratkaisisit tämän huora-ongelman" niin vastasin toki tapani mukaan perusteellisesti. Koska kysyjä ei kuitenkaan vaikuttanut erittelevää pohdintaani pahemmin arvostavan, niin laitan jutun hieman muokattuna tännekin - kun nyt kerran tuli kirjoitettua. Eri mieltä saa olla ja asiallinen kritiikki olisi erittäin tervetullutta.

Jaan "huora-kysymyksen" useampaan osaongelmaan, koska ne vaativat mielestäni erilaisia lähestymistapoja.

Ensimmäinen ongelma on ihmiskauppa - seksibisnekseen jopa väkivaltaa käyttämällä pakotetut ihmiset (useimmiten naiset ja lapset). Tuo pakottaminen on ja sen kuuluukin olla laitonta. Viranomaisilla pitäisi olla riittävät resurssit ja mahdollisuudet lain valvontaan. Ostokieltolain yhteydessä on keskusteltu lain mahdollisesta negatiivisesta vaikutuksesta ihmiskauppiaiden kiinnisaamiseen, koska ihmiskaupan uhrien asiakkaat ovat todennäköisesti entistä haluttomampia todistamaan pelätessään joutuvansa itsekin syytetyn penkille. Kokonaan minkään lajin rikollisuutta tuskin saadaan poistettua maailmasta, mutta yrittää toki täytyy.

Toinen ongelma on naiset, joiden lähes ainoa mahdollisuus minkäänlaiseen perustoimeentuloon on itsensä myyminen. Ainoa kestävä tapa ratkaista tuo ongelma olisi taata kaikille ihmisille ihmisarvoisen elämän mahdollistava perustoimeentulo - jonkinlaisen sosiaaliturvan pitäisi siis olla maailmanlaajuinen ilmiö. Epärealistinen ja utopistinen tavoite, tiedän - mutta tuskin sen epärealistisempi ja utopistisempi kuin se, että tarpeeksi paheksumalla ja nalkuttamalla prostituutio ilmiönä katoaisi kysynnän puutteeseen. Ja pienilläkin muutoksilla tuohon suuntaan vähennettäisiin inhimillistä kärsimystä rutkasti - muidenkin kuin prostituoitujen kärsimystä. Yksittäinenkin länsimaalainen ihminen voi lahjoituksillaan vaikkapa mahdollistaa ainakin muutamalle kehitysmaassa asuvalle pikkutytölle koulutuksen, joka avaa hänelle muitakin mahdollisuuksia kuin prostituoiduksi ryhtyminen.

Kolmantena tulevat vapaaehtoisesti prostituution valinneet - he, joita ei siihen pakota väkivalta, sen uhka tai nälkä. Jos he kärsivät valinnastaan, he voivat valita toisinkin - kunhan emme lyö ihmisiin "kerran huora, aina huora" -leimoja. He voivat myös pyrkiä parantamaan asemaansa järjestäytymällä ammatillisesti vaikkapa Sallin tapaan.

Neljäntenä ovat prostituution aiheuttamat ongelmat muille kuin prostituoiduille itselleen. Kansanterveydellisenä ongelmana seksitautiriski, jos vaikkapa perheenisä saa huoralta hiv-tartunnan ja tartuttaa sen sitten edelleen raskaana olevaan vaimoonsa, prostituution ympärillä rehottava muu rikollisuus. Kyseisen ongelman ratkaisemiseksi on ehdotettu mm. laillisia, mutta tarkasti kontrolloituja bordelleja, joissa seksitautiriski pidittäisiin kurissa vaatimalla asiakkailta kondomin käyttöä sekä testaamalla työntekijät säännöllisesti. Ajatus vaikkapa valtionbordelleista ei ehkä tunnu huokuttelevalta - etenkään, jos pitää seksin myymistä ja ostamista sinänsä ei-toivottavana ilmiönä. Mutta entä jos ainoa realistinen vaihtoehto sille on tämä nykyinen tilanne? Jos ilmiö joka tapauksessa jossain muodossa tulee jatkossakin olemaan ihmiskunnan vitsauksena - kuten se on ollut jo vuosituhansien ajan häpeällisestä leimastaan huolimatta? Pitäisikö meidän sitten kuitenkin pyrkiä kaikin käytettävissä olevin keinoin vähentämään siihen liittyviä haittavaikutuksia - väärän signaalin lähettämisen uhallakin?

6.9.06

Uusi alku?

Syksyisin yleensä innostun kokeilemaan kaikenlaista ja uutta intoa ja puhtia riittää myös niihin entisiin puuhiin, jotka ovat päässeet hieman jäämään. MariaKristiina palaa siis myös blogikuvioihin kesän jälkeen hieman uudistuneena ja Bloggerin betaversion uusia ominaisuuksia testaillen.

Syksyinnostuksen negatiivinen puoli on suuruudenhullut suunnitelmat ja illuusio siitä, että oikeasti ehtisi ja jaksaisi tehdä sen kaiken: saada vuoden aikana molemmat tutkinnot valmiiksi (FM-tutkinto pääaineena englanti on - edelleen - keskeneräistä gradua ja yhtä kurssia vaille valmis, giga-opintoja puuttuu kandista vielä reilut kolmisenkymmentä opintoviikkoa) ja samaan aikaan järjestöillä aktiivisesti kolmen hallituksen jäsenenä (ainejärjestö ja kaksi harrastekerhoa) ja hypätä kaikissa muissakin mahdollisissa opiskelijatapahtumissa, valiokunnissa ja kokouksissa, aloittaa uuden terveellisimmän elämäntavan (ylös, ulos ja lenkille), blogata säännöllisesti ja aikaisempaa laadukkaammin, aloittaa taas ratsastustunnit, jatkaa ahkerasti kesällä aloitettua iirin opiskelua sekä kerrata pari vuotta sitten opetellut italian alkeet (ja oikeastaan se ruostumaan päässyt saksakin olisi kiva saada taas sille tasolle, että sitä voisi johonkin kuvitella käyttävänsäkin ja voisihan sitä kokeilla, josko virosta saisi vuosia sitten suoritetun kielioppipainotteisen johdantokurssin sanakirjan avulla sen verran selvää, että pystyisi lukemaan jonkin kirjan viroksi, kun niitä löytyy kaupunginkirjastosta), selvitellä oman yrityksen perustamiseen ja starttirahamahdollisuuksiin liittyviä byrokratian kiemuroita sekä kehitellä liike-ideaa ja mahdollisesti ryhtyä sivutoimiseksi yrittäjäksi joskus keväällä, opetella sellaisiakin työelämässä vaadittavia ohjelmistoja ja tekniikoita, jotka eivät kursseilla tule tutuiksi sekä seurata työpaikkailmoituksia aktiivisesti.

Todellisuus tulee varsin todennäköisesti olemaan jälleen jokseenkin tämä: Haen kirjastosta ison kasan "gradumateriaalia" ja kosken niihin lähinnä siirtäessäni kirjoja pinosta toiseen. Kirjoitan graduun viisi uutta virkettä, muokkaan kymmentä ja poistan viisitoista kelvottomina räpellyksinä. Huomaan, etten ole tehnyt sen ainoan puuttuvan kurssin eteen mitään pari päivää ennen lukupäiväkirjan deadlinea kävellessäni laitoksen ilmoitustaulun ohi. Lintsaan "turhilta" luennoilta, koska a)ne menevät keskenään päällekkäin b)minulla on joku kokous tai muu tärkeä juttu samaan aikaan c)on flunssainen olo d)unohdun koneen ääreen e)en jaksaisi herätä aikaisin f) ilma on tavallistakin kurjempi. Hyvässä lykyssä saan harjoitustyön tehtyä viime tingassa ja/tai luen tenttiin edellisenä iltana, jos olen onnistunut hankkimaan tarvittavan kirjallisuuden ajoissa - on ihme, miten usein tuollakin tyylillä pääsee kurssista läpi ja saa joskus jopa varsin kelvollisen arvosanan - ja jos huonosti käy, niin eikun ensi vuonna uusi yritys. Vähintään puolet kiinnostavista tapahtumista menee ohitse, koska a)on jotain muuta tärkeää samaan aikaan b)muistan/huomaan koko jutun vasta seuraavana päivänä c)ei vaan jaksa lähteä mihinkään d)unohdun koneen ääreen. Käyn lenkillä pari kertaa syksyllä, mutta sitten se jotenkin jää. Käyn luentotauolla kaakaolla kampuksen kahvilassa enkä voi vastustaa kiusausta vaan otan myös leivoksen, tulen illalla nälkäisenä kaupan kautta kotiin ja ostan jotain valmisruokaa sekä herkkuja. Bloggaan jotain tyhmää keskimäärin kerran kuussa. Ratsastustunnit jäävät, kun ei liukkailla keleillä ja pimeinä talvi-iltoina jaksaisi polkea tallille (ja sitä paitsi pyörästä puhkeaa takakumi, eikä sitä ehdi/muista vaihdattaa).